Hoitoalalle? Ei kiitos...

Monessa kohtaa liberalismia käsitteleviä dioja esille nousi, että itsensä toteuttaminen on yksi liberalismin avain tekijöistä. Yksilöllä vapaus toteuttaa itseään – upea ajatus. Kuitenkin lukiessani näitä aiheeseen liittyviä dioja mieleeni nousi jälleen kerran ammattikorkeakoulujen koulutusalojen lakkauttaminen ja tiettyjen alojen aloituspaikkojen vähentäminen ja toisten alojen lisääminen.

Itse koen, että vähentämällä opiskelijapaikkoja ja lopettamalla kokonaisia koulutuslinjoja pyritään ihan huomaamatta vaikeuttamaan ihmisten itsensä toteuttamista ja vapaaseen valintaan. Meille ei siis anneta enää vaihtoehtoja vaan niin kuin lammaslaumaa meitä kaikkia pyritään ohjaamaan samalle laitumelle, joka tänä päivänä tunnetusti on hoitoala. Kuinka siis voisimme totuttaa itseämme, jos meidät lyödään raameihin joihin emme yksinkertaisesti sovi. Tiestysti taitavimmat meistä pystyvät toteuttamaan itseään olivatpa he missä työssä tai millä alalla tahansa, mutta esimerkiksi minä en heihin kuulu. Tuo hoitoala jota meille kaikille tyrkytettään työkkärissä ja koulutustarjonnassa on minulle se vihoviimeinen paikka työskennellä sillä pääni ei vain yksinkertaisesti kestä sitä.

Ymmärrän, että hoitoalan koulutuspaikkojen lisääminen on meidän kaikkien eduksi, mutta tämä juuri herättää minussa kysymyksen onko suurempi hyvä yksilön vapautta tärkeämpää. Tuleeko yksilön kärsiä siitä, ettei saa totuttaa itseään haluamallaan alalla tai itseään kiinnostavien asioiden parissa ihan vain siksi että muilla olisi hyvä olla? Mutta tärkein kysymys on, että huomaammeko edes kuinka meitä ohjataan tietynlaisen yhteiskunnan suuntaan?

Näihin kysymyksiin ei ole olemassa yksinkertaista vastausta. Lisäksi myönnän, että tämäkin kirjoitukseni on todellinen kärjistys ja yksinkertaistus monitahoisesta asiasta, mutta tällaisia ajatuksia nyt vain sattuu pienessä päässäni syntymään. Ehkä me, myös minä, oppisimme toteuttamaan itseämme hoitoalan puitteissa luomalla istellemme sellaiset olosuhteet joissa itsemme toteuttaminen itsellemme mielekkäällä tavalla olisi mahdollista. Mutta niin kauan kuin minulla on vapaus valita mitä opiskelen ja millä alla itseäni toteutan niin tulen sanomaan hoitoalalle ”Ei kiitos...”

Liberaali – ruma sana?

Jouluna tuli pohdittua monenlaisia asioita ja varsinkin hermoiltua siitä, että mistä sitä oikeastaan kirjoittaisi. Kerratessani sitten kurssin dioja tuli vastaani sana liberalismi/liberaali  ja se sai minut pohtimaan asiaa joka on aina hieman vaivannut mieltäni. 

Myönnän, etten ole koskaan oikein ymmärtänyt mitä liberalismi/liberaali oikeastaan tarkoittaa. Se on vain ollut sana/aate mikä on aina silloin tällöin tullut vastaan uutisissa, tv-ohjelmissa, elokuvissa ja kaikenlaisissa historiaa ja varsinkin politiikkaa käsittelevissä kirjoituksissa. Mielenkiintoista tästä tekee se, että ilmestyipä sana missä tahansa niin minusta on aina tuntunut, että se on lausuttu hieman halveksien, hieman niin kuin se olisi ruma sana jota ei saisi lausua. Varsinkin amerikkalaissa tv-ohjelmissa ja elokuvissa sana on usein (en sano aina, etten yleistä) lausuttu niin kuin se olisi jonkilainen kirosana. 

Silloin kun en ollut tietoinen mitä liberalismi/liberaali oikeastaan tarkoitaa ei sillä ole ollut väliä, mutta nyt kun olen oppinut mitä aate oikeastaan sisältää niin olen alkanut ihmetellä miksi termillä on niin huono kaiku. Eikö ajatuksen siitä, että jokaisella ihmisellä on vapaus elää omaa elämäänsä pitäisi ole hieno asia? Mikä siis tekee siitä ruman sanan? Onko se mahdollisesti lähtöisin jostain liberalismin suuntauksesta merkaten samalla kaikki liberaalit samankaltaisiksi? Vai johtuuko se siitä, että liberaaleja pidetään yleensä uudistuksen haluisina ja ihminenhän tunnetusti pelkää muutosta...

Mistä siis johtuu tämä liberaali = ruma sana -ajattelu? Vai onko se, etten ole ymmärtänyt sanan oikeaa tarkoitusta saanut minut näkemään ja kuulemaan asioita joita ei ole olemassakaan tai tulkitsemaan lausahduksia oman mieleni mukaan? Olenko nähnyt ja kuullut ruman sanan vain siksi, etten yksinkertaisesti ole tiennyt paremmasta? 

Onnellinen...

Joulun aika herättää ihmisillä erilaisia ajatuksia. Jouluun liittyy paljon erilaisia odotuksia perheen yhdessäolosta ja laatuajan viettämisestä. Usein silkkaa hedonismia ja siihen liittyy totta kai myös lähimpien ilahduttaminen hyvillä ruuilla ja odotetuilla ja yllättävillä lahjoilla. Itse saa hykerryttävän hyvän olon vaikkapa siitä, että näkee osuneensa nappiin lahjavalinnassaan. Jouluruuista minä ja tyttäreni emme ole koskaan oppineet pitämään. Tärkeätä meille jouluaattona on hyvä aamiainen, sauna sen jälkeen ja sitten joulupukkia katsomaan lentokentälle. Joulupukki tulee perinteisesti Vinkalla tänne Halliin. Kitinä ja valitus kuuluu myös jouluun… Lapsillani on viiden vuoden ikäero ja joku on sanonut, että se on se pahin… Aina jonkinnäköistä kissanhännänvetoa meneillään milloin mistäkin mitättömästä pikkuasiasta. Se vaan kuuluu heidän ”hyvään” keskinäiseen suhteeseensa.

Uskontohan ei nykyään liity välttämättä monenkaan jouluun millään tavalla, vaan lähinnä olemme hyvin itse- ja perhekeskeisiä. Kulutuskeskeisiä… mutta jouluun kuuluu tietysti myös hyvä tahto muita kohtaan… ainakin hyviä ajatuksia omien tärkeiden ihmisten lisäksi muillekin. Hyvin usealla perheellä on omat perinteiset tapansa viettää joulua. Omalla kohdallani perinteet menivät tänä vuonna siltä osin uusiksi, että vanhempani sattuivat sairastumaan ennen joulua ja tämä oli ensimmäinen kerta, etten perheeni kanssa ollut jouluaaton vietossa heidän kanssaan. Jollain lailla omaan jouluuni liittyi alakulo ihan sen takia, etteivät suunnitelmani toteutuneet, niin kuin oli alun perin tarkoitus. Vaikka kaikki olikin hyvin. Minä(kin) olen itsekäs…

Ensimmäistä kertaa pohdin omaa jouluani (osin automaattisesti oppimani myötä, osittain pakosta, koska läksyjä on jäänyt paljon rästiin joulun ajaksi) tämän aatehistoriankin kannalta. Mukaan myös viestintää ja monikulttuurisuutta…. Facen kautta olen päässyt myös mukaan sukulaisteni ja ystävieni joulunviettoon. Serkkutyttöni miehensä kanssa kiertää taas maailmaa. Tällä kertaa he ovat Vietnamissa. Heillä on mahdollisuus lapsettomina ja varakkaina toteuttaa unelmiaan ja nauttia vapaudestaan niin kuin haluavat. Tai niinhän minä luulen. Harvoja ihmisiä tuntee kuitenkaan niin hyvin, että voi oikeasti tietää, miten heillä menee ja ovatko unelmat toteutuneet. Voi vaan tehdä päätelmiä siitä, mitä he ”antavat” itsestään.

Kaikkihan me olemme erilaisia. Onneksi! Erilaiset asiat tekevät ihmiset onnellisiksi ja jos jokin asia menee pieleen, siitä pitää päästä jollain tavoin yli ja ottaa opikseen, jos mahdollista. Kenties osaa olla jostain erilaisesta asiasta onnellinen sen jälkeen. Kun kaikki on hyvin, niin hyvät asiat ovat päivänselviä.

Valitessani kirjaa aatehistorian esseeseen, tutustuin kirjailijoihin ja kirjojen sisältöihin myös netissä. Mikä kirja tuntuisi eniten ”omalta” ja mielenkiintoisimmalta? Millaisia ajatuksia mm. Machiavellin, Moren, Sun Tzun ja Sartren kirjat minussa herättävät? Huomasin nauttivani siitä, että pääsin näihin kirjoihin tutustumaan. Mielenkiintoista, millaisista kirjoista ihmiset ovat saaneet vaikutteita ja kehittäneet oppeja ja aatteita eteenpäin. Voineet menettää henkensä… siltä osin emme ole tosin päässeet vielä eteenpäin… edelleen kirjat ja videot aroista asioista voivat saada suurta kuohuntaa aikaiseksi. Varsinkin, kun tieto leviää yhdellä enterin painalluksella kaikkien saataville hetkessä. Hyvä ja paha…

Edelleen mietin, minkä kirjan valitsisin… oli se mikä hyvänsä, niin näistä jokainen tulee kuitenkin jatkossa olemaan jollain tavoin mukana ajatuksissani silloin tällöin.

Minut tekee onnelliseksi tällä hetkellä se, että joulu alkaa olla ohi. Kohta saa viedä kuusen ulos ja siivota kodin arkikuntoon. Minä taidan olla arki-ihminen! Nautin siitä, että kaikki on taas paikoillaan ja ylimääräinen kiilto ja kimallus on piilossa. Rakkaat ihmiset lähellä ja kunnossa. Kaikki hyvin ja tasapainossa. Minun arkeni tosin tekevät paremmaksi juuri ne kohokohdat, joita vuoden varrella on. Juhlat ja matkat, joita odottaa. Kaikkea sopivasti! Olen toteuttanut mm. Smithin ja Millin ajatuksia ihmisen elämästä… Minä olen onnellinen J. 

Islam

Jotenkin tuolla sanalla on nykyään niin paha kaiku, sääli.

Uskontohan se on siinä missä muutkin, hyvässä ja pahassa.

Kyllähän kaikkia uskontoja voi "käyttää väärin", tulkinta kysymyksiä. Teksteissähän voi nähdä mitä haluaa ja vääntää ne sellaisiksi, kuin itselle sopii. Eihän Islam ole ainut uskonto, jonka varjolla on tehty paljon pahaa!

Jotenkin ajatukset lipsuu yleensä uskontoihin ja uskomiseen - aatteisiin. Millaista on uskoa johonkin? Millaista on uskoa johonkin niin kiihkeästi, että antaa vaikka henkensä sen puolesta? Eikö se ole jotenkin vääristynyttä? Miten voi tuntua oikealta, että joku vaatii sinun hengen jonkin asian puolesta. Millaista on yleensä uskoa johonkin?

Freedom!

Vapaus.....vapaus....

Siinäpä sitä makustelemista. Mitä se on, vapaus?

J.S. Millin vapausperiaate = ihmisen elämään puuttuminen ei ole koskaan oikeutettua silloin, kun hänen tekonsa ja käytöksensä vaikuttavat vain häneen itseensä vaikka se olisi kuinka tuhoisaa muiden mielestä.
Ihmisen tekoihin saa puuttua vain, jos hän vahingoittaa niillä muita ihmisiä.

Milloin ihmisen teot vaikuttavat vain ja ainoastaan häneen itseensä? En oikein usko, että kukaan pystyisi elämään sellaisessa kuplassa, ettei teot, ainakin jollain tasolla, vaikuttaisi kehenkään muuhun.
Tupakanpoltosta sanotaan, että omatpahan ovat keuhkosi jotka pilaat - passiivinen tupakointi?
Viinanjuonnissa omapahan on maksasi - yhteiskunnalle aiheutuvat kustannukset esim. katkoista?
Ylipainoiset ihmiset, siinäpähän mässytätte - sairauksien aiheuttamat kustannukset?
Mutta vahingoittavatko nämä muita ihmisiä? Mitä tarkoitetaan toisen vahingoittamisella, henkistä - fyysistä?

Elämmekö vapaassa maailmassa? Onko oikein puuttua toisen tekemisiin yhteisen hyvän nimissä?

Mitäs mieltä näistä uusista säännöksistä piilottaa tupakat, rajoittaa alkoholimainontaa, sokeriverot... Mitä kaikkea näitä nyt viime aikoina on tullutkaan. Ihmisen elämään puuttumista, mutta onko se oikeutettua? Minusta tuollainen menee liiallisen holhouksen puolelle! Asioista tulee vain piilotettuja tabuja.

Tähän ei tainnu tulla nyt oikein mitään pointtia... Ehkä oon liian syvällä vielä jouluisen hedonistisessa maailmassa.

Hedonismi - olenko hedonisti?

Olenko hedonisti kun lähden kiertämään Aasiaa läheisteni kanssa?
Haluan elää ja kokea uusia asioita, testata suvaitsevaisuuttani ja olla onnellinen.

Mikä on elämän tarkoitus? Onko se hedonismi, nautintojen maksimointi?
Tärkeintä elämässä on mielestäni onni, ihmisen pitäisi pyrkiä olemaan onnellinen. Elämää pitäisi elää itseään varten.

Onni on sikäli yksilöllistä, että ihmiset tulevat onnellisiksi eri asioista. Tykkään matkustaa ja kokea uutta, myös epämukavia asioita. Eri maissa ollaan maan tavalla. Jos kohtaan epämukavia asioita, olen silti onnellinen, koska minulla on kotimaa johon palata. En joudu pelkäämään kotimaassani vaan saan olla onnellinen.

Ihminen on onnellinen kun saa toteuttaa itseään vapaasti, siksi matkustan ja suunnittelen reittini itse.
Jokaisen pitäisi pyrkiä kuuntelemaan itseään ja tehdä asioita, jotka tekevät onnelliseksi ja joista tykkää. Toisten miellyttäminen kannattaa unohtaa. Muiden mielipiteillä ei ole merkitystä niin kauan kun ei satuta tai vahingoita toista.

En piittaa Islaminuskoisten pitkistä paheksuvista katseista. Olen onnelline täällä lämmössä, enkä aio viettää lomaani miellyttääkseni pukeutumisellani heitä. Nämä paheksuvat katseet tulevat siis muslimituristeilta, ei majapaikan henkilökunnalta. Haluan maksinoida onneani ja jatkan matkaani maahan, jossa ei ole muslimeja, ainakaan kovin paljon.

Suvaitsevaisuus ja Islam

Olen täällä Islamin uskoisten keskellä Malesiassa, yritän olla suvaitsevainen, niin hekin.
Tällä hetkellä tuntuu, että monet heistä joutuvat pinnistelemään, minä en. Heidän katseensa kertovat, että he kamppailevat suvaitsevaisuutensa kanssa.

Islaminuskoiset ihmiset huiveissaan ja burgissaan, naiset tiukasti hunnutettuina lomailemassa ja me, länsimaalaiset turistit rantavaatteissa, kontrasti on siis suuri. Toisaalta he ovat suvaitsevaisia, koska ovat tulleet paikkaan, jossa tietävät olevan paljon meitä "alastomia" länsimaalaisia. Täällä me lomailemme rinta rinnan ja yritämme ymmärtää toisiamme.

Osa musliminaisista käyttää jopa mustia hansikkaita huntujensa jatkeena, Islaminusko käskee säilyttämään kunnian. Onko se oikein vai väärin heitä kohtaan? Täällä, lähes +40 asteen lämmössä? Uskomatonta kyllä, Islaminuskoiset maat sijaitsevat lähes poikkeuksetta maissa, joissa on lämmin, hautovan kuuma ilmasto. Kuinka naiset selviytyvät tuossa vaatetuksessa? Tuntuu, että se lähentelee kidutusta.

Se ei ainakaan ole tasa-arvoa, koska kun katselen ympärilleni, näen päälaelta nilkkoihin asti hunnutetun naisen, joka epätoivoisesti yrittää syödä huntunsa alla. Vieressä näen komean, tummasilmäisen muslimimiehen shortseissaan ja kevyessä lomavaatetuksessa. Mies vahtii tiukasti vaimoaan tämän syödessä, ettei paljasta pintaa vahingossa näy.
Sama jatkuu kun siirrän katseeni uima-altaalle päin. Musliminaiset uima-altaassa, taas peitettyinä päälaelta nilkkoihin, miehet lähellä uimahousuissaan vahtimassa. Vaikka yritän olla kuinka suvaitsevainen tahansa, en voi hyväksyä tuota naisten alistamista.

Olenko siis kuitenkaan suvaitsevainen ja ovatko he? Mitä Islaminusko oikeastaan on? Tehdäänkö sen nimissä pelkkiä vääryyksiä, vai mahtuuko joukkoon myös hyviä asioita?

Itse ainakin huokaan helpotuksesta, en ole Islaminuskoinen. Islam ja perinteet eivät määrää elämääni.