Nalle Puh

Siinäpä oli lauantain junamatkan tuotokset. Lopuksi: Koko länsimaista filosofiaa on viisainta pitää pitkänä valmistautumisena Nalle Puhiin. -filosofian tohtori John Tyerman Williams: Nalle Puh ja filosofit -kirjansa johdannossa.

Allah on allah ja kaikki on allah

Ihmisellä on vapaa tahto, mutta elämä on käytettävä allahin palvomiseen ollakseen merkityksellistä. Roskaa. Kyllästyttää kaikki tekopyhät uskovaiset. Kyllästyttää ihmiset, jotka vääntävät omia"pyhiä" kirjoituksiaan omiin tarpeisiinsa sopivaksi. Kyllästyttää ihmiset, jotka saastuttavat kotiani aivopesu materiaalillaan. Tuleepa kirjoituksistani uskonnonvastaisia. Oikeastaan minulle on ihan sama, mitä ihmiset uskovat, kunhan antavat muiden olla rauhassa.

Liberalismi

Liberalististen suuntausten kannattamat vapaudet vaikuttavat hyviltä. Ajatus, kokoontumis, Sananvapaus, Lehdistö, Sopimus, Elinkeino, liikkumisen, vapaus orjuudesta, yksityisomistus, uskonnon. Monet ovatkin pohjana länsimaiden yhteiskunnille. Valitettavasti kaikkia rikotaan maailmassa. On lapsi ja muita orjia. Mm. naapurissamme Venäjällä rikotaan sanan- ja lehdistönvapautta. Liikkumisen vapaus ei koske kaikkia, vaikka esim. EU:n alueella jäsenmaiden kansalaiset voivat liikkua melko vapaasti. Uskonnonvapaus on sinällään ok, kunhan kaikki uskonnot erotetaan valtioista. Suomessakin kirkot olisi pitänyt erottaa valtiosta aikoja sitten. On täysin käsittämätöntä, että kristillinen kirkko saa osuuden ateistien, muslimien tai muiden yrityksien maksamista yhteisöveroista. Kirkkojen tulisi kerätä itse jäsenmaksunsa ja hoitaa toimintansa niillä, kuten muutkin järjestöt tekevät.

Olen idiootti

Tunnustan. Politiikka ei kiinnosta minua lainkaan. Kun seuraa päättäjien touhuja, on ihme ettei maailma ole tuhoutunut aikoja sitten tai edes päätynyt totaaliseen kaaokseen. Valitettavasti uutisia tulee liian monesta tuutista, ettei niitä pysty välttämään. Kun etsin netistä referaattia varten ulkomaista Suomea koskevaa artikkelia, niin lähes kaikissa puhuttiin taloudesta ja pääministerin puheista, yök. Odotan kiinnostuksella sitä päivää, kun joku suomalainen saa oikeasti tarpeekseen ja kohdistaa vihansa poliitikkoihin. Itse en tee mitään, koska muut eivät kiinnosta minua. Olen lopultakin oppinut itsekkääksi.

Eipä ole maailma muuttunut

ainakaan 60 vuodessa.

PUHELU PLATONILLE

Katselin pyhäin miesten päivänä kansani tilaa yksinäisen kamarin ikkunasta. Kansani tila oli huolestuttava, kaikki kriisit kärjistyneet jälleen äärimmilleen. Yksi neuvoi yhtä, toinen tiesi toista, kolmas töytäsi sinne, neljäs tänne. Kenkään ei tietänyt varmasti mitä tehdä.

Tartuin puhelimeen ja tilasin puhelun Tiettyyn Paikkaan.

—    Haloo, puhutaan Suomesta. Haloo, aivan niin, Suomi-Finland. Onko herra Platon tavattavissa?

—    Herra Platon? Hän on parhaillaan saunassa. Olkaa hyvä ja soittakaa kymmenen vuoden kuluttua.

—    Ei käy, ei käy millään. Asia on tärkeä. Pyydän, hakekaa herra Platon puhelimeen. Korvaan joskus vaivanne.

Hetken kuluttua kuului luurista:

—    Platon puhelimessa. 
—    Anteeksi, että häiritsen, mutta pyytäisin pientä haastattelua. Julkaistaan kuvan kanssa.

—    Toimittaja on varmaan erehtynyt. Olen filosofi, en mikään sarjakuvahenkilö. Tarkoititte ehkä Plutoa.

—    Ei, vaan juuri teitä, herra Platon. Miten muuten voitte? Äänenne kuulostaa jollakin tavalla heikolta ja etäiseltä.

—    Ottakaa huomioon, kuolin vuonna 347 ennen toi­mittajan ajanlaskun alkua. Olisi hauska tietää, miltä toimittajan ääni kuulostaa parintuhannen vuoden ku­luttua.

—    Älkää panko pahaksenne, en halunnut loukata. Olen vain niin hermostunut. Katsokaahan, kansani on vaikeuksissa.

—    Kansat ovat aina olleet vaikeuksissa. Millaiset hallitusmiehet teillä on?

—    Hienot! Kansan valitsemat! Elämme maailman demokraattisimmassa demokratiassa.

—    Johan minä arvasin, demokratiassa tietenkin. Kuul­kaa nyt, kuunteletteko?

—    Pelkkänä korvana.

—    Kaikkein yksinkertaisimmissa asioissa niin kuin nyt esimerkiksi kenkiä korjauttaessanne te luotatte vain ammattimieheen. Eikö niin?

—    Se on selvä.

—    No niin. Mutta politiikassa te otaksutte, että jokai­nen, joka osaa kalastaa ääniä, pystyy myös hoitamaan valtion asioita. Sairaina ollessanne kutsutte luoksenne koulutetun lääkärin ettekä suinkaan kauneinta ja kauno­puheisinta lääkäriä. Minkä tähden te sitten valtion ollessa sairaana ette kutsu johtajiksenne ja palvelijoiksenne kaikkein parhaita ja viisaita?

—    Tuota ... ette taida olla mikään erityinen demo­kraatti, herra Platon?

—    En välitä vastata huomautukseenne. Mutta en voi myöskään unohtaa, että parhaan ystäväni Sokrateen oli tyhjennettävä myrkkymalja, koska hän puhui totta. Sen juottivat hänelle demokraatit.

—    Mutta mehän olemme kutsuneet johtajiksemme kaikkein parhaita ja viisaimpia, kuunnelleet asiantunti­joita asiantuntijoiden jälkeen ...

—    Niinpä niin, hohhoh, mikään ei näy muuttuneen, ihmiset ovat todella itsepäisesti pysytelleet ihmisinä. Mutta huvittavia he ovat, totisesti!

—    Kelpaa teidän siellä naureksia, herra Platon!

—    En minä oikeastaan naureksi yhtään, asia on va­kava. Mutta ajatelkaa nyt tekin vähän, katselkaa ihmi­siä ympärillänne. Ensin he säätävät kehnoja lakeja ja sitten korjailevat niitä, aina toivoen tekevänsä kerrankin lopun välipuheasioissa tapahtuvista konnantöistä ja pa­hoista teoista tietämättä, että he todellisuudessa hakkaa­vat poikki hydran päätä! Ymmärsikö toimittaja, mitä sanoin?

—    Niin, öhöm, puhuitte niin nopeasti, että ...

—    Voitte lukea kaiken painettuna. Sanasta sanaan tuolla tavalla aikoinaan kirjoitin omille kansalaisilleni. 
—    Mainitsitte hydran. Minkä ihmeen hydran päitä ihmiset tietämättään katkoivat? 
—    Se oli vesikäärme, alunperin muistaakseni yhdek­sänpäinen.

—    Tiedetään, tunnetaan. Nykyään sitä sanotaan meillä täkäläisiin oloihin sovellettuna luottamuspulaksi, keskinäiseksi kateudeksi, pikkusieluisuudeksi.

—    Hyviä nimiä nekin, mikäpä siinä, hydra mikä hydra. Kun siltä hakkasi yhden pään poikki, kasvoi kaksi tilalle. Se oli oikea maanvaiva se hydra, mutta kansalai­semme Herakles tappoi sen lopulta. Kikka oli aivan yk­sinkertainen.

—    Voisitteko kutsua herra Herakleen puhelimeen?

—    Turha vaiva. On sieltä teiltä soitettu tänne jo aikaisemminkin, mutta Herakles on kieltäytynyt vastaamasta.

—    Nolo juttu.

—    Tepä sen sanoitte, nolo juttu. Kerta kaikkiaan nolo juttu, ellei kansalla ole omaa Heraklestaan.

Aapeli: Onko koira kotona? (WSOY 1960)

-Suvi

Kommunisti

Minä olen kommunisti!

Aikoinaan menestynyt suomalaislähtöinen matkapuhelinvalmistaja kutsui menestyksekästä lippulaivatuotettaan kommunikaattoriksi. Nykytermillä tuo on älypuhelin. Kännykkä ei vaan ota kadotakseen terminä, vaikka sitä niin kovasti puhekielisenä halveksutaan. Mutta sen hienous onkin siinä, että sanana se ei kuvaa suoraan itse laitetta, käyttötapaa tai tarkoitusta. Kännykkä on yhdistelmä laitetta ja ihmisen uloketta, jolla sitä käytetään. Ylivertainen yhdistelmä.

En päässyt osallistumaan sosialismia ja kommunismia käsittelevälle luennolle, jossa herättäjämme olisi varmasti herättänyt ajatuksia myöhäisheränneellekin. Harmittaa kyllä. Mutta luentodiojen ja ajankuvan perusteella teen havaintoni.

Karl Fazerin... öhm, Marxin yhteiskunnan kehitysvaiheet alkavat alkukommunistisesta yhteiskunnasta päätyen eri aikajaksojen jälkeen kommumismiin. Matkan varrella kohdataan riisto, väkivalta, nöyryyttäminen, ahneus, vapautus ja täydellinen harmonia. Näinkö on, Mikä meni pieleen? Kun ei vaan toimi. Ihmisen itsekkyys, eloonjäämisoppi, genetiikka, pelko leijonasta (tai karhusta) joka hyökkää kimppuun ja tappaa?

Kommunismi ei mielestäni voi toimia kommuunia suuremmassa yksikössä.  Maksimissaan tämän kokoisessa yhteisössä ihminen voi olla kommunisti, mutta ei sen ulkopuolella tai merkittävästi suuremmissa rakenteissa, kuten valtiossa. Pienessä ympyröissä keskivertoihminen voi käyttäytyä muita kohtaan epäitsekkäästi, olla yhteisöllinen, tasa-arvoinen, tehdä yhteistyötä, omistaa yhdessä jne. siis sosialismi-kommunismia. Muut kuin yhteiskuntatieteilijät tai aatehistorioitsijat ovat antaneet tällaiselle käytökselle kuitenkin toisenlaisia nimityksiä, kuten perhe, suku, työyhteisö, ystäväpiiri tai lapsensuojeluvaisto, lisääntymisvietti tai facebook. Valtio on liian suuri yksikkö kommunismiin. Talvisodassa Suomessa oli "talvisodan henki" ei se ollut kommunismia, vaikka samoja arvoja näissä esiintyykin. Päinvastoin oltiin hyvin kaukana kommunismista, suorastaan vastaan. Yhteiskuntamuodoista toistaiseksi demokratia on ollut paras vaihtoehto.

Ai niin, palatkaamme vielä tuohon matkapuhelinasiaan. Miksi kutsutaan kommunikaattorin ahkeraa käyttäjää? No, kommunistiksi.

Olen myöhässä, mutta niin ovat lainanikin.

Mill ja onni

John Stuart Millistä jäi mieleen onnen korostaminen ja että jatkuva taloudellinen kasvu ei keskeisintä. Mistähän mies oli tuohon päätynyt? HS:ssa 25.8.2000 julkaistussa Millin Utilitarismi-kirjan suomennoksesta kirjoitetussa jutussa löytyy mielestäni joitain syitä.

Modernin utilitarismin perustaja oli J. Bentham, jonka mukaan moraalin tehtävä on saada aikaan mahdollisimman paljon onnellisuutta mahdollisimman monille. Sen mukaan tekojen ainoa moraalinen oikeutus on niiden hyöty onnellisuuden, hyvinvoinnin tai nautinnon tuottamisessa.

Itsekin filosofisena radikaalina esiintynyt isä Mill oli alkanut muokata pienestä pojastaan John Stuartista Benthamin työn jatkajaa. Kreikan ja matematiikan opiskelu alkoi kolmivuotiaana, historian, logiikan ja taloustieteen opinnot vähän myöhemmin. 15-vuotiaana John Stuart oli jo radikaali benthamilainen maailmanparantaja, joka teki tuttavuutta poliisin kanssa tultuaan pidätetyksi, jakaessaan syntyvyyden säännöstelyä käsittelevää kirjallisuutta työväen asuinalueella.

John Stuart alkoi arvostella edeltäjiään toivuttuaan 20-vuotiaana kokemastaan syvästä masennuksesta. Utilitarismi-kirjassa on kirjoitelma, joka moittii Benthamia tunne-elämän, yhteisöllisyyden ja inhimillisen arvokkuuden unohtamisesta. Välttääkseen pahoittamasta isänsä mieltä Mill julkaisi kirjoituksen salanimellä ja täsmensi näkemyksensä vasta v. 1861.

Mill itse piti nuoruutensa romahdusta seurauksena yksipuolisesta kasvatuksesta. Tutustuminen runouteen ja romantiikan aatteisiin aloitti paranemisen. Poliittisissa kirjoituksissaan Mill puolusti vapaata yhteiskuntaa, joka ei rajoittaisi yksilöiden elämää muuten kuin itsepuolustuksen takia. Hän katsoi, että vapaa elämä edellyttää kehittynyttä luonnetta ja aineellista turvallisuutta. Siksi poliittisen järjestelmän on vastattava luonteenkasvatuksesta ja sosiaalipolitiikasta. Täyttä demokratiaa Mill epäili, koska keskiluokkaa kiinnostaa vain raha ja työväestö on tietämätöntä.

Mill kävi poliittisista ja filosofisista kysymyksistä kirjeenvaihtoa Harriet Taylorin kanssa. Pitkäaikainen suhde johti avioliittoon rouvan ensimmäisen puolison kuoltua. Taylorin vaikutus ilmeni Millin näkemyksessä, että sukupuoli on yhtä mielivaltainen syrjinnän peruste kuin hiusten väri.

Millinkin kaapin ja ”kaiken takana on nainen” sekä ”kaapissa” varmaankin hyvää tarkoittanut isä, joka samalla tuli rajoittaneeksi poikansa valintoja ja kasvua onnelliseksi ihmiseksi - onneksi siinä loppujen lopuksi epäonnistuen…