sunnuntai 11. elokuuta 2013
...
Liberalismin ideana on yksilön vapaus, saa itse valita ja tehdä omat päätöksensä, kunhan ei loukkaa muiden vapautta omalla toiminnallaan.
Mutta miten se yksilön vapaus toimii, kun yleinen mielipide rajoittaa ihmisten elämää.
Kovin moni ei uskalla mennä vastavirtaan ja olla sitten hyljeksittynä tai silmätikkuna. Helpompaa on mennä virran mukana, mutta onko se mukavampaa? Eikö olisi paljon parempi tehdä ihan niin kuin itse haluaa.
Itselläni tulee väkisin mieleen kohteliaisuussäännöt. Kaikki ne periaatteessa osaa jotenkuten, mutta silti välillä ei yhtään haluaisi seurata niitä, jos toinen käyttäytyy tyhmästi.
lauantai 10. elokuuta 2013
Jotain mitä ajattelen uskonnosta
Minun lapsuudessani kaikki kävivät pyhäkoulua, ei niinkään uskonnon vuoksi,
vaan kilpailtiin siitä kenellä oli eniten tarroja pyhäkouluvihossa. Itselläni
ei ainakaan ollut mitään muuta syytä. Sillä luulen, että lapsena uskoin vain nykyhetkeen,
ihmissusiin, vampyyreihin, mörköihin ja hauskanpitoon. Enkä muutenkaan
miettinyt mitä uskonto oikeastaan tarkoittaa, silloin vain ajattelin, että se
on osa joidenkin ihmisten arkielämää, mikä osuu minun mielestä aika lähelle
sitä mitä uskonto monelle on.
Rippileirillä opettelin ulkoa kaikki minkä piti, jonka jälkeen unohdin ne heti. Enkä ole tähänkään päivään mennessä tarvinnut mitään siellä oppimaani.
Vanhetessa loittonin uskonnosta kokonaan ja koin paljon helpommaksi sen, etten usko mihinkään. Minulle moni uskonto kuitenkin ovat yksi ja sama asia, ihmiset vain tappelevat sen antamasta viestistä. Periaatteessa on aivan sama mihin uskonnonlahkoon ihmiset kuuluvat tai mihin uskovat, kunhan eivät käyttäydy tai tee typeriä asioita sen varjolla. Valitettavasi sellaisia ihmisiä kuitenkin löytyy liiankin monta.
Rippileirillä opettelin ulkoa kaikki minkä piti, jonka jälkeen unohdin ne heti. Enkä ole tähänkään päivään mennessä tarvinnut mitään siellä oppimaani.
Vanhetessa loittonin uskonnosta kokonaan ja koin paljon helpommaksi sen, etten usko mihinkään. Minulle moni uskonto kuitenkin ovat yksi ja sama asia, ihmiset vain tappelevat sen antamasta viestistä. Periaatteessa on aivan sama mihin uskonnonlahkoon ihmiset kuuluvat tai mihin uskovat, kunhan eivät käyttäydy tai tee typeriä asioita sen varjolla. Valitettavasi sellaisia ihmisiä kuitenkin löytyy liiankin monta.
torstai 8. elokuuta 2013
Eksistentialismi elämässäni
Vaikka
tunneilla käsiteltiinkin eksistentialismia vain vähäsen, niin itselleni se oli
kiinnostavin aihe. Aiemmin olin törmännyt käsitteeseen, kun tein esitelmää
Cowboy Bebop –animesta.
Siinä päähenkilöt elävät päivästä toiseen etsien merkitystä elämäänsä vanhojen menneisyydessä tehtyjen päätösten kolisten kaapissa aika ajoin muistuttaen itsestään ja väistämättömästä uudelleen kohtaamisesta.
Siinä päähenkilöt elävät päivästä toiseen etsien merkitystä elämäänsä vanhojen menneisyydessä tehtyjen päätösten kolisten kaapissa aika ajoin muistuttaen itsestään ja väistämättömästä uudelleen kohtaamisesta.
Minä
kallistun ehkä enemmän ranskalaisen eksistentialismin puoleen, sillä pidän siitä
ajatuksesta, että ihminen luo itse merkityksen elämälleen vaikka se onkin
osittain ahdistava ajatus. Päätöksiä
tekee koko elämänsä ajan ja jokainen niistä muovaa sinua koko ajan, joten
periaatteessa sitä ei ole koskaan täysin valmis. Ainakin minä ajattelisin näin,
sillä ainakin selittyisi miksi ei välttämättä ole ikinä täysin tyytyväinen, kun
aina löytyy jotain uutta.
Vaikka joskus saatankin ahdistua miettimällä menneisyyttä, en kuitenkaan vatvo liikaa menneisyyden päätöksiä, koska se on jo tapahtunut ja ne päätökset ovat jo muokanneet minua eteenpäin. Siellä on hyviä ja huonoja päätöksiä ja joitakin tulen aina katumaan. Onnistun silti olemaan tyytyväinen elämääni suurimman osan ajasta ja ainahan voin karata omiin ajatuksiini, jos elämä alkaa liiaksi ahdistamaan.
Kaikenlisäksi vaikka itse pyrin muodostamaan minäkuvani omilla päätöksilläni niin silti muidenkin mielipiteet, päätökset ja ympäristö vaikuttavat siihen mikä minä olen. Mitä luultavammin muut näkevät minut erilaisena, kuin minä näen itseni. Vähän niinkuin se, että näen sinisen eri sävyisenä kuin muut sen näkevät.
Aika useasti löydän itseni toistamasta samaa lausetta itselleni ja muillekin; ”Ihan sama mitä muut sinusta ajattelee, kunhan sinä olet tyytyväinen siihen mitä teet tai pidät ylläsi.” Vaikka muiden mielipiteet muokkaavatkin minua, niin minulla on silti vapaus vaikuttaa siihen, miten ne minua muokkaavat.
Vaikka joskus saatankin ahdistua miettimällä menneisyyttä, en kuitenkaan vatvo liikaa menneisyyden päätöksiä, koska se on jo tapahtunut ja ne päätökset ovat jo muokanneet minua eteenpäin. Siellä on hyviä ja huonoja päätöksiä ja joitakin tulen aina katumaan. Onnistun silti olemaan tyytyväinen elämääni suurimman osan ajasta ja ainahan voin karata omiin ajatuksiini, jos elämä alkaa liiaksi ahdistamaan.
Kaikenlisäksi vaikka itse pyrin muodostamaan minäkuvani omilla päätöksilläni niin silti muidenkin mielipiteet, päätökset ja ympäristö vaikuttavat siihen mikä minä olen. Mitä luultavammin muut näkevät minut erilaisena, kuin minä näen itseni. Vähän niinkuin se, että näen sinisen eri sävyisenä kuin muut sen näkevät.
Aika useasti löydän itseni toistamasta samaa lausetta itselleni ja muillekin; ”Ihan sama mitä muut sinusta ajattelee, kunhan sinä olet tyytyväinen siihen mitä teet tai pidät ylläsi.” Vaikka muiden mielipiteet muokkaavatkin minua, niin minulla on silti vapaus vaikuttaa siihen, miten ne minua muokkaavat.
Tasa-arvo lapsen kokemana
Päätin
tehdä yhden aatehistorian blogimerkinnän muistellen omaa lapsuuttani, koska
silloin löysin itseni monesti miettimästä että; ”Eihän tämä ole oikein” Toisin
sanoen haluan kertoa miten kasvoin ja opin ymmärtämään elämän tosiasioita,
kylässä, jossa aika oli jollain tapaa pysähtynyt.
Tämä merkintä alkaa siitä, kun nuorimmainen syntyi ja oli vanhempieni kauan kaipaama poika, kun oli jo neljä tyttöä talossa. Olin silloin kuuden vanha. En inhonnut uutta vauvaa tai ollut paljoa mitään mieltä olin vain tyytyväinen, että olin liian nuori vaihtamaan vaippoja.
Tämä merkintä alkaa siitä, kun nuorimmainen syntyi ja oli vanhempieni kauan kaipaama poika, kun oli jo neljä tyttöä talossa. Olin silloin kuuden vanha. En inhonnut uutta vauvaa tai ollut paljoa mitään mieltä olin vain tyytyväinen, että olin liian nuori vaihtamaan vaippoja.
Vasta kun pikkuveli läheni kouluikää aloin huomaamaan asioita. Ensinnäkin hän sai monesti tihutyönsä anteeksi, kun itse olisin siinä iässä joutunut nurkkaan tai saanut vähintään luunapin. Kaikenlisäksi veljelläni ei ollut nukkumaanmenoaikoja. Mutta ehkä eniten nuorena minun mieltäni kaivoi se, että veljeni sai melkein kaiken uutena, kuten hienon kauniin pyörän. (Tosin perheemme taloudellinen tilanne oli parantunut huomattavasti tässä vaiheessa) Itselläni oli ollut sama vanha pyörä toiselta luokalta ylä-asteen seitsemännelle. (’kasvunvaraa’, kuten isä sen aina selitti. Sama juttu suksien kanssa) Ihan hieno pyörä se oli, mutta se jumittui jo toisena päivänä kolmos-vaihteelle mikä ei ollut niin kivaa pienestä kakkosluokkalaisesta. Joten kävin läpi vaiheen, kun halusin olla poika, koska minäkin halusin uuden hienon pyörän, prätkähiiren ja pikkulegoja.
Tässä vaiheessa astuu kehiin läheinen naapurimme, jonka luona opin paljon uutta ja kuinka valehtelu ei ole aina väärin. (Valkoisia valheita saa joskus kertoa) Monesti muistan valittaneeni pikkuveljestäni naapurille kahvikupin ääressä, kuinka minun mielestä oli väärin, että tämä sai niin paljon anteeksi. Aina vuodatukseni jälkeen kävimme läpi saman keskustelun.
”Tiedätkö sinä mistä se johtuu, koska se on poika.”
”Mutta se on väärin!”
”Niin se on, kaikki lapset ovat aivan yhtä tärkeitä eikä ole väliä onko tyttö vai poika.”
Koulussa
opin hieman lisää. Siellä meidän luokka oli hyvin pieni, meitä oli vain
seitsemän, kolme tyttöä ja neljä poikaa. Välillä kun vain meillä oli tunnit
opettaja halusi palkita sen sillä, että pelasimme tietopeliä. Mutta minä en
ikinä oppinut pitämään tästä pelihetkestä, kun opettaja sanoi heti, että
pelataan tytöt vastaan pojat. Hävisimme aina urheilukysymysten takia…
Käsityöt olivat myös kamalia joiltain osin. Kuudennella luokalla tytöt saivat olla alkukevään rättikässässä ja sitten siirtyä puutöihin. Minä jouduin olemaan kaksi viikkoa pitempään kutomassa yhtä sukkaa, koska en millään osannut sitä kanta osaa. (Tulokseksi tuli keppihevonen) Päästyäni viimein puukäsitöihin jouduin pettymään. Opettaja joka sitä veti oli sitä mieltä, että tytöt saa tehdä vain helppoja puutöitä, kun ei ne kuitenkaan osaa tehdä samoja asioita kuin pojat. Eikä meillä ollut mitään asiaa sorvin lähellekään ja vasta lyhyen inttämisen jälkeen sain käyttää kallista porakonetta kairan sijaan.
Käsityöt olivat myös kamalia joiltain osin. Kuudennella luokalla tytöt saivat olla alkukevään rättikässässä ja sitten siirtyä puutöihin. Minä jouduin olemaan kaksi viikkoa pitempään kutomassa yhtä sukkaa, koska en millään osannut sitä kanta osaa. (Tulokseksi tuli keppihevonen) Päästyäni viimein puukäsitöihin jouduin pettymään. Opettaja joka sitä veti oli sitä mieltä, että tytöt saa tehdä vain helppoja puutöitä, kun ei ne kuitenkaan osaa tehdä samoja asioita kuin pojat. Eikä meillä ollut mitään asiaa sorvin lähellekään ja vasta lyhyen inttämisen jälkeen sain käyttää kallista porakonetta kairan sijaan.
Lopuksi
on mainittava, että kotikylässäni oli paljon viljelijöitä ja karjankasvattajia,
joista aika moni sanoi että heidän poikansa sitten jatkaa tilaa, kun heistä
aika jättää. Mitään ei sanottu tyttäristä. Tähänkin naapuri tuhahti monesti,
että moni tiloista on tyttärien perimiä, joista meidän äitimme oli hyvä
esimerkki.
Tiedän,
että tämä merkintä saattaa vaikuttaa typerältä, mutta lapsena nämä oli tärkeitä
asioita ja omasta mielestäni tämä oli hyvä esimerkki siitä miten opin lapsena
mitä tasa-arvo merkitsee, vaikka se ei aina toteutuisikaan.
(P.S.
Lapsuuteni oli silti mukava ja muistelen sitä lämmöllä, vaikka en niitä
pikkulegoja koskaan saanutkaan. )
maanantai 11. helmikuuta 2013
Nalle Puh
Siinäpä oli lauantain junamatkan tuotokset.
Lopuksi: Koko länsimaista filosofiaa on viisainta pitää pitkänä valmistautumisena Nalle Puhiin. -filosofian tohtori John Tyerman Williams: Nalle Puh ja filosofit -kirjansa johdannossa.
Allah on allah ja kaikki on allah
Ihmisellä on vapaa tahto, mutta elämä on käytettävä allahin palvomiseen ollakseen merkityksellistä. Roskaa. Kyllästyttää kaikki tekopyhät uskovaiset. Kyllästyttää ihmiset, jotka vääntävät omia"pyhiä" kirjoituksiaan omiin tarpeisiinsa sopivaksi. Kyllästyttää ihmiset, jotka saastuttavat kotiani aivopesu materiaalillaan.
Tuleepa kirjoituksistani uskonnonvastaisia. Oikeastaan minulle on ihan sama, mitä ihmiset uskovat, kunhan antavat muiden olla rauhassa.
Liberalismi
Liberalististen suuntausten kannattamat vapaudet vaikuttavat hyviltä.
Ajatus, kokoontumis, Sananvapaus, Lehdistö, Sopimus, Elinkeino, liikkumisen, vapaus orjuudesta, yksityisomistus, uskonnon.
Monet ovatkin pohjana länsimaiden yhteiskunnille. Valitettavasti kaikkia rikotaan maailmassa.
On lapsi ja muita orjia. Mm. naapurissamme Venäjällä rikotaan sanan- ja lehdistönvapautta. Liikkumisen vapaus ei koske kaikkia, vaikka esim. EU:n alueella jäsenmaiden kansalaiset voivat liikkua melko vapaasti.
Uskonnonvapaus on sinällään ok, kunhan kaikki uskonnot erotetaan valtioista. Suomessakin kirkot olisi pitänyt erottaa valtiosta aikoja sitten. On täysin käsittämätöntä, että kristillinen kirkko saa osuuden ateistien, muslimien tai muiden yrityksien maksamista yhteisöveroista. Kirkkojen tulisi kerätä itse jäsenmaksunsa ja hoitaa toimintansa niillä, kuten muutkin järjestöt tekevät.
Olen idiootti
Tunnustan. Politiikka ei kiinnosta minua lainkaan.
Kun seuraa päättäjien touhuja, on ihme ettei maailma ole tuhoutunut aikoja sitten tai edes päätynyt totaaliseen kaaokseen. Valitettavasti uutisia tulee liian monesta tuutista, ettei niitä pysty välttämään.
Kun etsin netistä referaattia varten ulkomaista Suomea koskevaa artikkelia, niin lähes kaikissa puhuttiin taloudesta ja pääministerin puheista, yök. Odotan kiinnostuksella sitä päivää, kun joku suomalainen saa oikeasti tarpeekseen ja kohdistaa vihansa poliitikkoihin. Itse en tee mitään, koska muut eivät kiinnosta minua. Olen lopultakin oppinut itsekkääksi.
sunnuntai 3. helmikuuta 2013
Eipä ole maailma muuttunut
ainakaan 60 vuodessa.
— Anteeksi, että häiritsen, mutta pyytäisin pientä haastattelua. Julkaistaan kuvan kanssa.
— Mainitsitte hydran. Minkä ihmeen hydran päitä ihmiset tietämättään katkoivat?
— Se oli vesikäärme, alunperin muistaakseni yhdeksänpäinen.
PUHELU PLATONILLE
Katselin pyhäin miesten päivänä kansani tilaa
yksinäisen kamarin ikkunasta. Kansani tila oli huolestuttava, kaikki kriisit kärjistyneet jälleen äärimmilleen.
Yksi neuvoi yhtä, toinen tiesi toista, kolmas töytäsi sinne, neljäs
tänne. Kenkään ei tietänyt varmasti mitä tehdä.
Tartuin puhelimeen ja
tilasin puhelun Tiettyyn Paikkaan.
—
Haloo,
puhutaan Suomesta. Haloo, aivan niin, Suomi-Finland. Onko herra Platon
tavattavissa?
—
Herra Platon? Hän on parhaillaan saunassa. Olkaa
hyvä ja soittakaa kymmenen vuoden kuluttua.
—
Ei käy, ei
käy millään. Asia on tärkeä. Pyydän, hakekaa
herra Platon puhelimeen. Korvaan joskus vaivanne.
Hetken kuluttua kuului luurista:
—
Platon
puhelimessa. — Anteeksi, että häiritsen, mutta pyytäisin pientä haastattelua. Julkaistaan kuvan kanssa.
—
Toimittaja on
varmaan erehtynyt. Olen filosofi, en mikään sarjakuvahenkilö. Tarkoititte ehkä
Plutoa.
—
Ei, vaan juuri teitä, herra Platon. Miten muuten
voitte? Äänenne kuulostaa jollakin tavalla heikolta ja etäiseltä.
—
Ottakaa
huomioon, kuolin vuonna 347 ennen toimittajan ajanlaskun alkua. Olisi hauska
tietää, miltä toimittajan ääni kuulostaa
parintuhannen vuoden kuluttua.
—
Älkää panko pahaksenne, en halunnut loukata. Olen
vain niin hermostunut. Katsokaahan, kansani on vaikeuksissa.
—
Kansat ovat
aina olleet vaikeuksissa. Millaiset hallitusmiehet teillä on?
—
Hienot!
Kansan valitsemat! Elämme maailman demokraattisimmassa demokratiassa.
—
Johan minä
arvasin, demokratiassa tietenkin. Kuulkaa nyt, kuunteletteko?
—
Pelkkänä
korvana.
—
Kaikkein yksinkertaisimmissa asioissa niin kuin nyt
esimerkiksi kenkiä korjauttaessanne te luotatte vain ammattimieheen. Eikö niin?
—
Se on selvä.
—
No niin.
Mutta politiikassa te otaksutte, että jokainen,
joka osaa kalastaa ääniä, pystyy myös hoitamaan valtion asioita. Sairaina
ollessanne kutsutte luoksenne koulutetun lääkärin ettekä suinkaan kauneinta ja
kaunopuheisinta lääkäriä. Minkä tähden te sitten valtion ollessa sairaana ette kutsu johtajiksenne ja
palvelijoiksenne kaikkein parhaita ja viisaita?
—
Tuota ... ette taida olla mikään erityinen demokraatti,
herra Platon?
—
En välitä
vastata huomautukseenne. Mutta en voi myöskään unohtaa, että parhaan ystäväni
Sokrateen oli tyhjennettävä myrkkymalja, koska hän puhui totta. Sen juottivat
hänelle demokraatit.
—
Mutta mehän
olemme kutsuneet johtajiksemme kaikkein
parhaita ja viisaimpia, kuunnelleet asiantuntijoita asiantuntijoiden
jälkeen ...
—
Niinpä niin,
hohhoh, mikään ei näy muuttuneen, ihmiset
ovat todella itsepäisesti pysytelleet ihmisinä. Mutta huvittavia he
ovat, totisesti!
—
Kelpaa teidän
siellä naureksia, herra Platon!
—
En minä oikeastaan naureksi yhtään, asia on vakava.
Mutta ajatelkaa nyt tekin vähän, katselkaa ihmisiä ympärillänne. Ensin he säätävät kehnoja lakeja ja sitten
korjailevat niitä, aina toivoen tekevänsä kerrankin lopun välipuheasioissa tapahtuvista konnantöistä ja pahoista teoista tietämättä, että he todellisuudessa
hakkaavat poikki hydran päätä!
Ymmärsikö toimittaja, mitä sanoin?
—
Niin, öhöm,
puhuitte niin nopeasti, että ...
— Voitte lukea kaiken painettuna. Sanasta sanaan tuolla tavalla aikoinaan kirjoitin omille
kansalaisilleni. — Mainitsitte hydran. Minkä ihmeen hydran päitä ihmiset tietämättään katkoivat?
— Se oli vesikäärme, alunperin muistaakseni yhdeksänpäinen.
—
Tiedetään, tunnetaan. Nykyään sitä sanotaan meillä
täkäläisiin oloihin sovellettuna luottamuspulaksi, keskinäiseksi kateudeksi,
pikkusieluisuudeksi.
—
Hyviä nimiä nekin, mikäpä siinä, hydra mikä hydra.
Kun siltä hakkasi yhden pään poikki, kasvoi kaksi tilalle. Se oli oikea
maanvaiva se hydra, mutta kansalaisemme Herakles tappoi sen lopulta. Kikka oli
aivan yksinkertainen.
—
Voisitteko
kutsua herra Herakleen puhelimeen?
—
Turha vaiva.
On sieltä teiltä soitettu tänne jo aikaisemminkin,
mutta Herakles on kieltäytynyt vastaamasta.
—
Nolo juttu.
—
Tepä sen
sanoitte, nolo juttu. Kerta kaikkiaan nolo juttu, ellei kansalla ole omaa
Heraklestaan.
Aapeli: Onko koira kotona? (WSOY 1960)
-Suvi
-Suvi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)