Eksistentialismi elämässäni

Vaikka tunneilla käsiteltiinkin eksistentialismia vain vähäsen, niin itselleni se oli kiinnostavin aihe. Aiemmin olin törmännyt käsitteeseen, kun tein esitelmää Cowboy Bebop –animesta.
Siinä päähenkilöt elävät päivästä toiseen etsien merkitystä elämäänsä vanhojen menneisyydessä tehtyjen päätösten kolisten kaapissa aika ajoin muistuttaen itsestään ja väistämättömästä uudelleen kohtaamisesta.

Minä kallistun ehkä enemmän ranskalaisen eksistentialismin puoleen, sillä pidän siitä ajatuksesta, että ihminen luo itse merkityksen elämälleen vaikka se onkin osittain ahdistava ajatus.  Päätöksiä tekee koko elämänsä ajan ja jokainen niistä muovaa sinua koko ajan, joten periaatteessa sitä ei ole koskaan täysin valmis. Ainakin minä ajattelisin näin, sillä ainakin selittyisi miksi ei välttämättä ole ikinä täysin tyytyväinen, kun aina löytyy jotain uutta. 

Vaikka joskus saatankin ahdistua miettimällä menneisyyttä, en kuitenkaan vatvo liikaa menneisyyden päätöksiä, koska se on jo tapahtunut ja ne päätökset ovat jo muokanneet minua eteenpäin. Siellä on hyviä ja huonoja päätöksiä ja joitakin tulen aina katumaan. Onnistun silti olemaan tyytyväinen elämääni suurimman osan ajasta ja ainahan voin karata omiin ajatuksiini, jos elämä alkaa liiaksi ahdistamaan.
Kaikenlisäksi vaikka itse pyrin muodostamaan minäkuvani omilla päätöksilläni niin silti muidenkin mielipiteet, päätökset ja ympäristö vaikuttavat siihen mikä minä olen.  Mitä luultavammin muut näkevät minut erilaisena, kuin minä näen itseni. Vähän niinkuin se, että näen sinisen eri sävyisenä kuin muut sen näkevät.
Aika useasti löydän itseni toistamasta samaa lausetta itselleni ja muillekin; ”Ihan sama mitä muut sinusta ajattelee, kunhan sinä olet tyytyväinen siihen mitä teet tai pidät ylläsi.”  Vaikka muiden mielipiteet muokkaavatkin minua, niin minulla on silti vapaus vaikuttaa siihen, miten ne minua muokkaavat.