Aatteita vai ei?

Olen aina ollut sitä mieltä, että en ole minkään tietyn aatteen edustaja. Sitä pitää itseään tällaisena tavallisena tallaajana, joka ilman sen kummempaa pohtimista yrittää selviytyä päivästä toiseen elämässä eteenpäin. Mutta niinhän se kuitenkin on, että kyllä ne jonkinlaiset aatteet tätä omaakin elämää siivittää ja antaa niitä ns. toimintaohjeita. Ja kyllä se näyttää siltä, että niiltä peruskoulun uskonnontunneilta on jotain jäänyt varmaan mieleen kun mm. kaikille niin tutuista kymmenestä käskystä niitä elämänohjeita meidänkin taloon on otettu ja niillä sitten pyritään myös jälkikasvua ohjeistamaan elämään. Ja aika harvassapa taitaa olla ne taloudet, joissa ohjeistuksena ei olisi älä tapa, älä varasta, älä petä ja kunnioita vanhempiasi.  

Yksi mielestäni tärkeimmistä ehkä kuitenkin on: Kohtele toisia niin kuin haluat itseäsi kohdeltavan. Siinä on kyllä tärkein kiteytetty aika kompaktiin pakettiin.  En voi käsittää sitä, että aatteen varjolla tai siihen pohjautuen tehdään julmia tekoja. En hyväksy aatetta selitykseksi tappamisille ja muille hirmuteoille enkä sitä, että aate legalisoi joitain kauheuksia. Oman lyhyen (olenhan vielä kovin nuori) elämäni aikana en ole havainnut täällä Suomessa mitään kovinkaan voimakasta ja selkeää aatetta, enemmänkin trendejä, joista muutamat ovat tässä aiemmin jo kirjoittaneet. Mennään virran mukana ja innostutaan kaikesta vetävästä touhusta ilman todellista tietoa ja paneutumista asiaan. Se hyvä puoli tässä elämäntyylissä on, että harvoinpa noista ”kevyemmistä” aatteista esim. kasvissyöneistä ja vihreyksistä on kenellekään mitään suurempaa harmia tai haittaa.