keskiviikko 28. marraskuuta 2012



Idiootti mikä idiootti

Olen idiootti, sen voin sanoa suoraan. Politiikasta en ymmärrä enkä siitä perusta. Mutta kannatan kuitenkin demokratiaa ja ihmettelen, miksi ihmiset eivät halua vaikuttaa. Kuitenkin se ilmeisin ja helpoin muoto vaikuttaa asioihin on äänestää erinäisissä vaaleissa, ja se ei näinä päivinä juurikaan tunnu ihmisiä kiinnostavan. Outoa on juuri lähitunneillakin mainittu purnaus vaalien tuloksista, kun kuitenkin valtaosa kansasta jättää äänestämättä?? Esim. syksyisten kuntavaalien äänestysprosentti oli 58,3. En ymmärrä. Mielestäni äänestämiseen ei tarvitse olla minkään puolueen kannattaja, itse äänestän aina henkilöä, en puoluetta. Ja henkilöistä valitsen sen joka parhaiten ajaa asioita, jotka ovat minulle tärkeitä ja kiinnostavat minua. Ai niin, demokratia tässä siis lähinnä äänestämistä, tästäkin tunneilla oli jotain puhetta..

Totaalinen demokratia ei liene edes mahdollista, se taitaa olla tosiaan sitä enemmistön tyranniaa. Mietin tuossa sitä, että tämä nykyihmisten äänestysinto on tavallaan sitä Ateenan ajan demokratiaa. Silloinkin vain murto-osa oli oikeutettuja päättämään, nyt vain murto-osa viitsii äänestää mieluista edustajaa päättämään asioista. Ero tietenkin siinä, että silloin vain tietyt olivat oikeutettuja ja nyt vain osa viitsii vaikuttaa, vaikka olisivat oikeutettuja vaikuttamaan. Olen monta kertaa ihmetellyt tuttaviani, jotka eivät viitsi äänestää. Sitten kuitenkin valitetaan kaikesta. Ei sillä laiskuudella äänestämisen suhteen mitään muutosta sinne mieluisampaan suuntaan saada ainakaan.

Ja tästäkin taisi tulla ihan puuta heinää, kun en minä tiedä juurikaan mistään mitään. Minullakin on olo niin kuin Sokrateella. 

6 kommenttia:

  1. Minäkin olen idiootti. Äänestyskäyttäytymiseni on yhtäläinen kanssasi, Katja. Lisäyksenä vielä se, että pyrin äänestämään naista, jos se suinkin on mahdollista.
    Samaa mieltä olen kanssasi myös siitä, että mikseivät ihmiset äänestä, vaikka heillä on siihen oikeus. Äänestäminen on kuitenkin mahdollisuus vaikuttaa yhteisiin asiohin edes välillisesti. Äänestysprosentti on jo aika alhainen. Entäs, jos se laskee alle viidenkymmenen? Entäs, jos äänestysoikeus otettaisiinkin pois?

    VastaaPoista
  2. Olemmeko me ole idiootteja, jotka osallistumme edustukselliseen demokratiaan käyttämällä äänioikeuttamme?
    Mielestäni emme.

    Idiootteja löytyy paremminkin niistä, joita ihmiset äänestävät toivoen, että heidän hyväksi näkemänsä asiat toteutuisivat.

    Valitettavasti monet jalot aatteet, joita ehdokkaat ennen vaaleja esittävät, jäävät vain lupauksiksi, jotka eivät ikinä toteudu.

    Onko idiootti myös hän, ken poliitikkojen puheisiin uskoo?

    VastaaPoista
  3. Idiootti täälläkin! Ja äänestyskäyttäytymiseni on myös yhtäläinen Katjan ja Eijan kanssa.

    Olen kyllä jättänyt äänestämisen kokonaan väliinkin pari kertaa, kun kyse on ollut kunnallisvaaleista - en vain ole kertakaikkiaan löytänyt henkilöä, jota haluaisin äänestää. Pienessä kaupungissa tietää ehdokkaat melko hyvin ja jos mieleistä ei ole ehdolla, niin ei. Ehkä olen tuominnut ehdokkaat idiooteiksi ja tällä en tarkoita mitään politiikkaan liittyvää... Valitessani äänestämättömyyden en ole pitänyt itseäni laiskana - olen vain mielestäni ilmaissut oman kantani tarjolla oleviin ehdokkaisiin :).

    VastaaPoista
  4. Mitä mieltä olette sitten siitä, että jos ei löydä sopivaa ehdokasta, niin äänestämättä jättämisen sijaan kävisi kuitenkin tiputtamassa tyhjän lapun vaaliuurnaan?

    Se olisi mielestäni kannanotto. Silloin tulee kertoneeksi, että on kiinnostunut (tyhjääkin äänestänyt toki on kuitenkin äänensä antanut ja lasketaan mukaan äänestyprosenttiin) ja on mukana, mutta ei vain löytänyt ketään sopivaa ehdokasta.

    VastaaPoista
  5. Parempi jättää tyhjä kuin että jättää kokonaan äänestämättä. Voihan tosiaan olla niin, ettei sitä sopivaa ehdokasta ole ja silloin on parempi jättää tyhjä lappu kuin valita väkisin huonoista vaihtoehdoista vähiten huonoa.

    VastaaPoista
  6. Samaa mieltä Päivin kanssa. Kannanotto mikä kannanotto!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.