perjantai 4. tammikuuta 2013

Vastuu ja vapaus

Jännää tämä aatehistoria. Paljon hienoja sanoja, joita ei tahdo ymmärtää. Pitää turvautua tietosanakirjaan. Mutta ajattelin uskaltaa mutustella sanoja vastuu ja vapaus, erikseen ja yhdessä.

Kun kysyn itseltäni mitä tarkoittaa sana vastuu, en osaa oikein sitä selittää. Täytyy miettiä asiaa jonkin esimerkin kautta. Esimerkiksi lapsen saanti on sellainen asia, jossa ihmiselle tulee paljon vastuuta. Ihmislapsi on aluksi täysin toisen ihmisen vastuulla, myöhemmin hän joutuu ottamaan itsekin vastuuta itsestään kasvaessaan. Kun lapsi saa vapautta iän myötä harrastuksiin, iltoihin kavereiden kanssa jne., hänelle tulee sen myötä myös (moraalista) vastuuta siitä, että hän ei jätä esimerkiksi kouluaan hoitamatta tai käyttäydy huonosti muita ihmisiä kohtaan. Raskastakin joskus vahemmille kantaa vastuuta siitä, että lapsi oppisi elämäntaidot ja vastuulliseksi kansalaiseksi.

Kun aikuinen lapsi lähtee aikanaan maailmaan, vastuu lapsen elämästä siirtyy hänelle itselleen ja poistuu vanhemmilta. Lapsi tuntee olevansa vihdoin vapaa valitsemaan ja tekemään oman tahtonsa mukaisesti. Jos vapauden ja vastuun merkitystä ei ole kotona oppinut, voi elämässä tulla yllätyksiä. Ennemmin tai myöhemmin täytyy ottaa vastuu kaikista tekemisistä tavalla tai toisella.

Tuntevatko vanhemmat helpotusta, kun vapautuvat vastuusta? Aluksi ainakin elämä voi tuntua tyhjältä ja tarkoituksettomalta. Onneksi on toivoa,  että voi kantaa vastuuta aika ajoin lapsen lapsista. Täysi vapaus ei sovi kaikille, vaan vastuuta sopivassa määrin on useimmille hyväksi ja saa tuntemaan ihmisen tärkeäksi.

Vapaus, ihana sana ja tärkeä asia monessa mielessä. Se, mitkä vapaudet tunnetaan tärkeimmiksi, vaihtelee yksilön mukaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.