”J.S.Mill: Vakavin ongelma ei ole valtiovalta vaan yleisen mielipiteen asettama yhdenmukaisuuden vaatimus.”
John Stuart Mill eli vuosina 1806-1873 eli reippaasti yli sata
vuotta on mennyt ja kun tuota lausetta ajattelee, niin eihän tuo mihinkään ole
muuttunut, edelleenkään. Tottakai tilanne on muuttunut, varmasti parantunut, mutta silti lause mielestäni kuvaa tätä päivää.
Suomessa me saamme elellä aika rauhassa moniin muihin valtioihin
verrattuna, valtio ei puutu elämäämme laisinkaan niin kovalla kädellä, kuin
monissa muissa maissa. Tähän väliin voin suositella kirjaa Mafiavaltio (kirj.
Luke Harding), joka kertoo brittiläisen sanomalehden The Guardianin
kirjeenvaihtajan kokemuksista Venäjällä 2000-luvulla. Hyytäviä juttuja ja
mielenkiintoista luettavaa, vaikka Venäjän politiikka ja valtasuhteet ei
olisikaan kiinnostuksenkohde numero yksi (kuten ei ole minullakaan, ihmisten
erikoiset kohtalot vaan sattuvat kiinnostamaan).
Eräässä edellisessä postauksessa Riikka kirjoitti kokemuksistaan
Malesiassa ja erilaisten ihmisten pukeutumisesta siellä. Kommentoinkin kyseistä
postausta, koska tuo aihe on sellainen, mikä tulee esille aina uudelleen ja
uudelleen.
Jos nyt mietitään omaa lähiympäristöämme, Suomea. Meillä täällä,
suurimalla osalla, on täysi valinnanvapaus pukeutumisen suhteen. Haluan nyt
kiinnittää huomion lapsiin, vaikka heillä tavallaan ei ole samanlaista
pukeutumisen vapautta, koska heidän kohdalla huoltajat päättävät, minkälaisia
vaatteita ostetaan ja laitetaan päälle, mutta se on tässä tapauksessa
sivuseikka.
Olen törmännyt useamman ystäväni kohdalla siihen, että he
kertovat, kuinka niin sukulaiset kuin vieraat ihmiset kadulla saattavat
kommentoida ja paheksua, jos lapsella on päällään ns. väärän sukupuolen
vaatteita (mitään sellaistahan ei pitäisi olla olemassakaan, eikä kaikkien
maailmassa olekaan, mutta katsokaa mitä tahansa lastenvaatekuvastoa…). Tarkoitan
esimerkiksi sitä, että jos poikalapsella on vaikka värikkäät, kuvioidut
punasävyiset housut ja kaiken päälle vielä pitkät hiukset, niin sitä saatetaan
paheksua avoimesti. Tai toisinpäin, jos tytöllä on lyhyet hiukset ja sininen
kurahaalari, niin automaattisesti oletetaan hänen olevan poika. Olen saanut
kuulla ihmisten hämmennyksen olevan suuri, jos he eivät tiedä lapsen sukupuolta
tai jos he arvaavat sen väärin. Sen hämmennyksen vielä voin ymmärtää, mutta
sitä en siedä, että on olemassa hiljainen koodi sille, miten lapsia saisi pukea
ja mikä taas ei ole sopivaa. Ihan erityisesti lasten kanssa, jotka ovat vasta
kehityksensä alkuvaiheessa eivätkä ymmärrä aikuisten päähänpinttymistä vielä
(onneksi!) mitään, pitäisi pyrkiä suvaitsevaisuuteen ja hyväksyntään, oman
arvon ja valintojen kunnioitukseen.
Kuinka paljon sitten itse, me
kaikki, edelleen viljelemme kollektiivista yhdenmukaisuuden vaatimusta, vaikka
emme siitä ehkä pidäkään? Vaikka tuollaiset hiljaiset vaatimukset eivät ole
mukavia ja niitä haluaisi välttää, niin silti on jotenkin vaikea uskoa, että
juuri kukaan voisi olla niin yltiösuvaitsevainen, ettei koskaan, ikinä,
ihmettelisi jonkun toisen ihmisen valintoja, oli se sitten pukeutumisen tai
jonkin muun asian suhteen. En itse ainakaan ole sellaisesta vapaa, se on
inhimillistä, eikö? Minulle riittää, että mietin näitä asioita, tiedostan ja
pohdin, koska ehkä se joskus auttaa siihen, että osaan jättää jonkin asian
ihmettelemättä tai paheksumatta. Ei se toki ketään loukkaa, jos hiljaa päässäni
ajattelen ”Onpa tuolla outo tyyli pukeutua… ” mutta olisihan se silti ihana
ajatus, jos sellaiseen ei tarvitsisi aikaansa ja energiaansa tuhlata.
Itse olen helsinkiläinen,
ollut koko elämäni. Olen tottunut siihen, että miehillä on meikkiä ja heteronormista
poikkeavan seksuaalisuutensa voi avoimesti näyttää. En ole koskaan asunut
missään maaseudulla, mutta voin kuvitella pienillä paikkakunnilla asian olevan
kipeämpi. Onko siellä yhtä hyväksyttävää erottua joukosta? Suurissa
kaupungeissa sitä tavallaan hukkuu massaan ja siellä on niin paljon erilaisia
ihmisiä, että harvat enää erityisesti ns. pistävät silmään pukeutumisellaan tai
muulla.
Kertokaa
te pienemmillä paikkakunnilla kasvaneet ja parhaillaan asuvat kun tiedätte
paremmin!
Itse olen pieneltä paikkakunnalta ja on totta, että vaikkapa normista poikkeava pukeutumistyyli huomataan kyllä, osa kaiketi paheksuu kovastikin.
VastaaPoistaTiedän lähipiiristä joitakin yrittäjiä, jotka eivät varmasti palkkaa miestä, jolla on pitkät hiukset, korvakoru tai meikkiä. Liekö tuo korvis sitten miestä pahentaa?!! Mielestäni aika vanhanaikaista ja sulkeutunutta ajattelua. Ko. yrittäjä-ihmiset ovatkin asuneet aina pikkupaikkakunnalla, jossa erilaisuus saattaa olla myrkkyä.
Itse olen sitä mieltä, että jokaisella pitää olla oikeus valita miltä näyttää. Muutenkin osaan jättää muiden arvostelut itsestäni omaan arvoonsa. Itse kuitenkin tiedän mitä olen tehnyt tai jättänyt tekemättä.
Homo- ja lesbopareja on kai ollut aina, mutta nykyään asian suhteen on tultu suvaitsevammaksi, myös tällä pienellä paikkakunnalla. Homo- ja lesboparit uskaltavat elää omanlaistaan elämää julkisesti. Normit alkavat murtumaan senkin asian suhteen.
Homous on seikka, joka varmasti on herkkä ja vaikea asia monelle. Miltä tuntuu jos lapsi kertoo olevansa homo? Voi vaan kuvitella tuskaa, joka ihmisellä aluksi on todetessaan olevansa homo. Ja sitä pelkoa, joka syntyy miettiessä kuinka "tulla kaapista ulos". Jos homojen suvaitseminen ei ole helppoa kanssaihmisille, niin vaikea asia se varmasti on homolle itselleen, ainakin aluksi. On se vaan niin paljon helpompaa elää yleisten normien mukaissti. Jokaisella on kuitenkin oikeus olla onnellinen omana itsenään.
Presidentin vaalien aikaan oli paljon keskustelua siitä, voitaisiinko valita homo. Tehtävän hoitamiseen se olisi voinut vaikuttaa sen verran, ettei kaikissa maissa voisi edustaa homoparina. Esimerkiksi Singaporessa homous on edelleen lailla kielletty kuolemanrangaistuksen uhalla. Täällä Suomessa olemme siis onneksi melko edistyneitä kun suhteen saa myös rekisteröidä virallisesti.
Jokaisella on kuitenkin oikeus olla onnellinen juuri sellaisen akuin on. Onneksi myös pienellä paikkakunnalla on alettu oivaltaa asia!