torstai 13. joulukuuta 2012

Aina on kaksi vaihtoehtoa

Marjan ekologiapohdinta täällä vei netin syövereihin ja löysin seuraavan(kin) pätkän radikaalin ekologian kahtiajaosta:
"Radikaalissa ekologiassa on ollut nähtävissä alusta lähtien selkeä jakaantuminen kahteen, hyvin agressiivisesti väittelevään leiriin. Toista näistä suuntauksista kutsun syväekologiaksi, toista yhteiskuntaekologiaksi. Syväekologia on luontokeskeistä (biosentristä) ajattelua, jona nykyään tunnutaan julkisuudessa nähtävän kaikki radikaali ekologinen ajattelu. Syväekologit tuomitsevat vahvoin sanoin koko "länsimaisen sivistyksen", mitä sillä milloinkin tarkoitetaan, ja vaativat muun elonkehän arvojen tunnustamista. Käytännön tasolla tähän liittyy usein melko artikuloimaton vaatimus ihmiskunnan vetäytymisestä, maan palauttamisesta luonnolle. Syväekologiassa siten etsitään nykyisen kriisin perusteita sen tavallaan syvimmistä lähteistä, maailmankuvan perusteista.

Yhteiskuntaekologia taasen on läheistä sukua Frankfurtin koulukunnan sivilisaatiokritiikille. Sen edustajat väittävät, että luonnon ja ihmisen ongelmat ovat paitsi analogisia myös samanlähtöisiä, peräisin samoista vääristyneistä herruussuhteista, joita teollinen markkinatalous ylläpitää. He kutsuvatkin ajatteluaan joskus "sosiosentriseksi" biosentrisen sijaan, ja vaativat luontoon paluun sijasta ekologista kulttuurimurrosta, maan ja ihmisen vapauttamista teknologisen sivilisaation herruudesta. Voisi ehkä sanoa, että yhteiskuntaekologit pitävät itseään aivan yhtä "syvinä" kuin kiistakumppaneitaan, mutta heidän perusteiden etsintänsä on pikemmin marxilaisesti virittynyttä."

...Niin, yleensä on aina kaksi vaihtoehtoa. Olipa ismi tai aate mikä hyvänsä, niin johan kohta löytyy vastapooli. Joko niin, että ollaan täysin eri mieltä aivan kaikesta tai sitten periaatteessa ollaan samaa mieltä, mutta esimerkiksi toimintastrategia lopputulokseen pääsemiseksi onkin se erottava tekijä. Tätä ajatusta kun pyörittelee jonkin aikaa, alkaa tuntua siltä, että jokaisella ihmisellä maalmassa on oma aate ja jokainen on oma jumalansa, saatanansa tai vaikka puuhöylä - mitä nyt kukin kumartaa. Oma ismini on ratalankatinismi ja se on aivan yhtä hyvä, käyttökelpoinen ja pätevä kuin mikä tahansa ismi. Miksi näitä sen kummemmin luokittelemaan, nimeämään ja ryhmittelemään isompiin ja pienempiin porukoihin?

No tokihan ihmisluonto tykkää lajitella ja järjestellä. Ei tarvitse olla kun perunannostossa, niin "pienet perunat tuohon laatikkoon ja isot sitten tähän ämpäriin". On helpompi toimia, kun on joku asia, minkä kautta hahmottaa kuka on minkäkinlainen. "Nuo sinivalkopelipaitaiset ovat kokoomuksen kuntavaaliehdokkaita tällä torilla." Niin... jokainen heistä kyllä sitten kuitenkin on erilainen kokoomuslainen ehdokas. Mihin raja vedetään? Milloin kuulut vielä tähän joukkoon ja ismiin ja milloin et sitten enää kuulukaan? Kyllä on veteen piirretty viiva tämä.

1 kommentti:

  1. Ajatuksia herättävää pohdintaa. Itsessäni ihmisen pakonomainen tarve luokitella ja järjestellä asiat ja ihmiset ryhmiin (laatikoihin) saa minussa aina aikaan sellaisen AAARGGHH! reaktion.

    Yksi lempilainauksistani kuuluukin:

    "You people and your quaint little categories." — Captain Jack Harkness, Torchwood (Tv-series)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.