Marjan ekologiapohdinta täällä vei netin syövereihin ja löysin seuraavan(kin) pätkän radikaalin ekologian kahtiajaosta:
"Radikaalissa ekologiassa on ollut nähtävissä
alusta lähtien selkeä jakaantuminen kahteen, hyvin agressiivisesti
väittelevään leiriin. Toista näistä suuntauksista kutsun syväekologiaksi,
toista yhteiskuntaekologiaksi. Syväekologia on luontokeskeistä
(biosentristä) ajattelua, jona nykyään tunnutaan julkisuudessa
nähtävän kaikki radikaali ekologinen ajattelu. Syväekologit
tuomitsevat vahvoin sanoin koko "länsimaisen sivistyksen",
mitä sillä milloinkin tarkoitetaan, ja vaativat muun elonkehän
arvojen tunnustamista. Käytännön tasolla tähän
liittyy usein melko artikuloimaton vaatimus ihmiskunnan vetäytymisestä,
maan palauttamisesta luonnolle. Syväekologiassa siten etsitään
nykyisen kriisin perusteita sen tavallaan syvimmistä lähteistä,
maailmankuvan perusteista.
Yhteiskuntaekologia taasen on läheistä
sukua Frankfurtin koulukunnan sivilisaatiokritiikille. Sen edustajat väittävät,
että luonnon ja ihmisen ongelmat ovat paitsi analogisia myös samanlähtöisiä,
peräisin samoista vääristyneistä herruussuhteista, joita
teollinen markkinatalous ylläpitää. He kutsuvatkin ajatteluaan
joskus "sosiosentriseksi" biosentrisen sijaan, ja
vaativat luontoon paluun sijasta ekologista kulttuurimurrosta, maan ja ihmisen
vapauttamista teknologisen sivilisaation herruudesta.
Voisi ehkä sanoa, että yhteiskuntaekologit pitävät itseään
aivan yhtä "syvinä" kuin kiistakumppaneitaan, mutta
heidän perusteiden etsintänsä on pikemmin marxilaisesti virittynyttä."
...Niin, yleensä on aina kaksi vaihtoehtoa. Olipa ismi tai aate mikä hyvänsä, niin johan kohta löytyy vastapooli. Joko niin, että ollaan täysin eri mieltä aivan kaikesta tai sitten periaatteessa ollaan samaa mieltä, mutta esimerkiksi toimintastrategia lopputulokseen pääsemiseksi onkin se erottava tekijä. Tätä ajatusta kun pyörittelee jonkin aikaa, alkaa tuntua siltä, että jokaisella ihmisellä maalmassa on oma aate ja jokainen on oma jumalansa, saatanansa tai vaikka puuhöylä - mitä nyt kukin kumartaa. Oma ismini on ratalankatinismi ja se on aivan yhtä hyvä, käyttökelpoinen ja pätevä kuin mikä tahansa ismi. Miksi näitä sen kummemmin luokittelemaan, nimeämään ja ryhmittelemään isompiin ja pienempiin porukoihin?
No tokihan ihmisluonto tykkää lajitella ja järjestellä. Ei tarvitse olla kun perunannostossa, niin "pienet perunat tuohon laatikkoon ja isot sitten tähän ämpäriin". On helpompi toimia, kun on joku asia, minkä kautta hahmottaa kuka on minkäkinlainen. "Nuo sinivalkopelipaitaiset ovat kokoomuksen kuntavaaliehdokkaita tällä torilla." Niin... jokainen heistä kyllä sitten kuitenkin on erilainen kokoomuslainen ehdokas. Mihin raja vedetään? Milloin kuulut vielä tähän joukkoon ja ismiin ja milloin et sitten enää kuulukaan? Kyllä on veteen piirretty viiva tämä.
Ajatuksia herättävää pohdintaa. Itsessäni ihmisen pakonomainen tarve luokitella ja järjestellä asiat ja ihmiset ryhmiin (laatikoihin) saa minussa aina aikaan sellaisen AAARGGHH! reaktion.
VastaaPoistaYksi lempilainauksistani kuuluukin:
"You people and your quaint little categories." — Captain Jack Harkness, Torchwood (Tv-series)