sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Aristoteleen hyveistä

Antiikin filosofit jäivät kaihertamaan ja erityisesti löytyisikö arvoja tai periaatteita filosofien ajatusten takaa. Surffailin netissä siellä täällä. Jossain vaiheessa tuli vastaan slideshow ja sen takaa tuttu mies: esitys Aristoteleen hyveistä lukioluokkakaverin Huttusen Raunon yhdessä Leena Kakkorin kanssa tekemänä http://joyx.joensuu.fi/~rhuttun/.
Hyveiden suhteen on olemassa neljänlaisia ihmisiä: Hyvin pieni määrä täysin hyveellisiä eli suurisieluisia henkilöitä, joilla ei ole edes motiivia toimia paheellisesti. Seuraavaksi eniten on vahvatahtoisia, jotka toimivat kuin täysin hyveelliset, mutta he joutuvat jatkuvasti kamppailemaan paheellisia taipumuksiaan vastaa. Eniten on heikkotahtoisia, jotka tietävät hyveen, mutta eivät mahda paheilleen mitään. Lopuksi on hyvin pieni määrä täysin paheellisia roistoja, joilla ei ole edes tietoa hyveistä. Heitä ei voi opettaa.”
Hyveiden listassa hyve on keskitie kahden paheen väliltä. Ainoastaan, kun valittavana on oikeudenmukaisuus tai epäoikeudenmukaisuus, ei keskitietä ole määritetty.
PAHE
HYVE
PAHE
imarteleva
ystävällinen
jörö
kehuskelija
rehellinen
väärä vaatimattomuus
häpeämätön
kohtuullisen itsellinen
yliherkkä
turhamainen
suurisieluinen
pienisieluinen
kateus
oikeamielinen viha
nimetön
ylenpalttinen
avoinmielisyys
ilkeä
alistuva
arvokas
itsepäinen
äkkipikainen
tasaisen temperamenttinen
hengettömyys
uhkarohkeus
rohkeus
pelkuruus
villi
viisas
sosiaalisesti tyhmä
hyöty
oikeudenmukaisuus
tappio
hillitön
kohtuullinen
haluton
ylellinen
edustava
nukkavieru
Listaa on mielenkiintoista tutkailla ja miettiä, mitä hyveet tarkoittivat Aristoteleen aikana. Ja miltä ne näyttävät tänään... Hyveiden sarakkeen asiat on helppo allekirjoittaa. Oikeamielinen viha herättää tosin kysymyksen, mitä se on? Voiko vihata jotain oikeamielisesti? Kateellinen ei saa olla, muttei nimetönkään. Mikä sitten on nimetön – täysin vihaton ja kateutta vailla kaikissa tilanteissa?

Entäs paheet? Suomalaiset ovat lähtökohtaisesti jöröjä, ”väärin vaatimattomiksi” kasvatettuja ja ehkä hiukan nukkavieruja. Paheiden tiellä ollaan... Nykyisen individualistisen maailman trendejä ovat imarteleva kehuskelija, turhamaisuus, uhkarohkeus, ylellinen ja hillitön. Myös äkkipikaisuus sallitaan, kunhan muistaa vuolaasti pyydellä anteeksi, esim. toisen loukkaamista pikaistuksissaan. Firman hyöty ajaa oikeudenmukaisuuden edelle mennen tullen – ainakin yritysmaailmassa? Kannattaisi varmaan palata Aristoteleen ajan merkityksiin, ennenkuin vetää radikaalimpia johtopäätöksiä...

2 kommenttia:

  1. Paheiden listalla on itsepäisyys. Väitän, että itsepäisyys ei ole mitenkään aina ja ikuisesti vain pahasta.

    Joskus on pakko olla itsepäinen! On tilanteita, joissa täytyy vain luottaa itseensä vaikka kaikki muut väittäisivät vastaan, täytyy osata puolustaa vahvasti omaa kantaansa ja puskea näkemystään läpi. Se on mielestäni itsepäisyyttä, vaikka toki myös paljon kaikkea muuta: kunnianhimoa, itseluottamusta, päättäväisyyttä. Väitän silti, että ilman itsepäisyyttä moni hyvä asia maailmassa olisi jäänyt tekemättä tai tapahtumatta.

    Eläköön itsepäisyys!

    (En tietenkään väitä, etteikö ole tarpeen myös osata myöntää olevansa väärässä, jos niin on sattunut käymään.)

    VastaaPoista
  2. Mullakin kiinnittyi katse tuohon oikeamieliseen vihaan ja rupesin miettimään, että mitä se on. Voiko viha koskaan olla oikea mielistä? ennemminkin viha on minusta negatiivinen ominaisuus ja vihaaminen pahe.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.